Tänään lähdin hakemaan Aaron, vaikka pembrokin omistajalle jouduin sanomaan, että joulukiireiltä en kerkiä koiraa hakemaan. Myös ilmoitin bouvier des ardennesin omistajalle, että ennen uutta vuotta en varmastikaan kerkiä urosta hakemaan. Aaro vaan nyt sattui olemaan niin lähellä ja niin helposti haettavissa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mun oli vain pakkoa hakea yksi karvaturpa kuolaamaan pöydän ääreen juuri jouluna.
Päästyäni Olvidaan ojensin Millalle pullollisen glögiä ja paketillisen pipareita. Aaro tuli heti iloisesti häntä vispaten katsomaan, että kukas tämä täti on ja mitä herkkuja sieltä satelee. Hyvän tovin juttelimme ja Milla esittelikin Aaron kanssa jotain toko- ja kankoirajuttuja, jotka toimivat omaan silmääni lähes moitteettomasti. Uros lähtikin sitten siitä mukaani.
Kaiken muun härdellin lisäksi Lemmu palautui mulle viikoksi, koska Jukka tuli tulokseen, että hän ei haluakaan tyttöä ja pitää vain Breezyn. Pelastuksekseni tuli kuitenkin Jacya, joka juuri sattumalta etsi itselleen uutta elämän valoa suomenajokoiran muodossa, joten Lemmu muutti hänen luokseen.
maanantai 19. joulukuuta 2011
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Teinte saapui vihdoin!
Teintestä jää ihan vain Teinte, koska jotenkin Tente ei vain iske. Teinte on nyt kotiutunut meille ja vähän on ollut ongelmia matkassa sekä joulukiirettä, joten päivitykset ovat olleet vähäisiä. Tiivistetysti voisi kuitenkin sanoa, että elämä hymyilee ja iloa on vaikka muille jakaa. Koiria pitäisi tulla useampikin kappale tähän taloon vuoden vaihteen tienoilla - ainakin welsh corgi pembroke ja bouvier des ardennes, vaikka juuri Teintekin vasta kotiutui.
Pakko kehua Lunaa. Peräkkäisistä kokeista tyttö nappasi itselleen ykköset ja nyt ollaan siirrytty tokossa jo AVO-luokkaan!

torstai 1. joulukuuta 2011
-3 + 2 = -1
Suomenajokoirakantamme on vähentynyt kolmella. Harmittaa, mutta onneksi tulen näkemään kaikkia kolmea vielä! Muuttivat onneksi vain uusiin koteihin. Omia kasvattejahan ne vain ovat, mutta kuitenkin sydämmessäni tuntuu olevan reikä.
Lemmu & Breezy muuttivat Eerikan kasvattajalle Jukalle, vaikka kummankaan takaa ei Eerikaa löydy. Tulen näkemään tyttöjä vielä paljonkin, koska Jukan kanssa sovimme, että Lemmu on yhteisomistuksessa ja huolehdin molempien tyttöjen kisakäynneistä. Breezyn tosin vähemmän, mutta kuitenkin jonkun verran käytän näyttelyissä ja ajokokeissa. Palkaksi tästä saan Breezyä käyttää jalostukseen, jos haluan.
Yype muutti Petrille, joka etsi itselleen jo aikuista ja varmaa metsäkaveria. Yype onkin ollut täällä metsämiesten suosikki, joten heiltäkin lähti suositukset pojasta Petrille. Tosin "omat metsästäjät" olivat vähän kärttyisiä, että miten voin myydä noin mahtavan metsäkoiran, mutta ei voi mitään. Yype meni myös yhteisomistukseen, että voin sitä käyttää jalostukseen, jos haluan. Kisaamiset on myös tämän suhteen mun vastuulla, mutta saapa poika olla huomion keskipiste Petrin luona ja asua täysin sisäkoirana.
Tente ei ihan vielä ole päässyt meille asti, mutta Suomessa se on! Tente jäi Beatricen ystävälle Elinalle, koska jotenkin ajattelemattomuuksissani olin ilmoittanut pojan eiliselle perusrataa suorittamaan, vaikka en ole koko koiraa edes nähnyt. Elina asustaa n. 100kappaleen lammaslauman kanssa ja omistaa bordercollien ja serran sekä on kouluttanut useita koiria paimennuksen parissa. Hän sitten lupasi auttaa Tenten kanssa ja treenata hyvin tiiviisti sekä hieroa yhteistyötä nämä kokonaiset neljä vai viisi päivää mitä Tente on ollut hänen luonaan ennen paimennusta.
Paimennusta en päässyt katsomaan, mutta Elina lähetti videomateriaalia kuinka hienosti Tente hoiti homman. Olin oikein iloisesti yllättynyt, että Tente läpäisi radan ensimmäisellä yrittämällä käytännössä vieraan ihmisen kanssa, koska Beatrise sanoi, että kyseessä on tosi varauksellinen uros, jonka luottamus on vaikea voittaa. Ehkä se paimennusvietti sitten vaan vei, koska on kotonaan paimentanut. Huomenna pitäisi hakea uros kotio.
Samalla reissulla olen menossa katsomaan pembrokeurosta, koska olen ihan tosissani halunnut corgia vaikka kuinka pitkään!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Vahingot ovat lähteneet matkaan
Kaikki vahinkopennut ovat nyt levittäneet siipensä ja lentäneet matkaan! Paitsi Topi, jonka kanssa on aloitettu aktiivinen treenaaminen. Hyvää matkaa pikkuiset! Toivottavasti teistä tulee yhtä hienoja kuin äidistä ja isistä.
Koska eilen lähti viimeinen pentu niin suuntasin tänään hakemaan Lunaa, uutta nuorukaistani! Olen tiennyt Lunan tulosta jo kuun alusta, mutta silti tyttö tuli jotenkin yllätyksenä. Seuraava pentu meille tuleekin vasta joskus tammikuussa ja sen pitäisi olla bordercollie. Tosin ennen sitä meille (jos syntyy) jää shelttipentueesta narttu kotio kasvamaan.
Luna oli pentueen rämäpäisin tapaus joten päädyin ottamaan tytsyn meille! Muutenkin luonteen puolesta se tuntui olevan varsin täpäkkä tapaus ja hienosti menossa mukana koko ajan. Heti mentyäni pentuja katsomaan, se roikkui lahkeessa pienillä raateluhampaillaan. Nyt Luna seuraa minua ympäri taloa ja on todella innokas leikkijä! Tästä voi tulla vielä vaikka kuinka hieno tapaus.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Kohta ne lapset lentää pesästä
Meidän pienet ovat nyt kasvaneet niin isoiksi, että ovat aivan kynnyksellä lentämässä pesästä. Huomenna haetaan ensimmäinen ja pentueesta on varmistunut jäämään kotiin Topi, jonka kanssa olemme jo aloittaneet treenaamisen. Kaikki pennut ovat jo todella tasaisia ja suhtautuvat kaikkeen reippaasti. Kiinteää ruokaa on syöty ja vähän nuuskuteltu ulkoilmaakin. Sisäsiisteys kasvatusta on aloitettu, mutta pahasti se vielä on vaiheessa.
Bouvier des ardennes Teinte "Tente" on nyt varattu meille. En ole koiraa nähnyt, mutta olen siitä ("ostin sian säkissä") jo maksanut kaiken mahdollisen ja Beatrice on sen noutanut Belgiaan. Uros on tarkoitus lähettää perjantaina lentokoneella Suomeen ja haen sen sitten lentokentältä. Ai että kuinka jännittää!
En ole kauheasti tainnut puhua meidän hurjien metsäkoirien toko- ja agitreeneistä. Kami treenaa leikkimielisesti molempia, mutta Jätkä vain tokoa. Aloitin noin utopistiset lajit sen takia, että meni hermo molempien loputtomaan energiaan ja kunnon pitkät metsälenkitkään eivät tuntuneet väsyttävän riittävästi. Nyt molemmat uuvahtavat jo ½h treenaamisen jälkeen ja Kami erityisesti tokotreeneistä.
Kamin kanssa ollaan käyty "Näin saat loistavan agikoiran"-kurssilla, joka sisälsi kymmenen kertaa ja oli tarkoitettu jo perusasiat osaaville koirakoille. Ihmiset olivat tiputtaa silmät päästään ja nauroivat minun ja Kamin astellessa kurssille. Ohjaajakin naureskeli ja totesi, että ei teistä mitään tule, mutta kurssilta päästyämme olimme kymmenestä koirakosta nopein ja tarkin agiradalla, vaikka kurssilla oli myös kisaavia koirakoita. Ensimmäisen kerran viedessäni Kamin treenaaman agia (= tutustumaan agilityyn menemällä eri esteitä yksittäin), se oli aivan liekeissä! Kamilla oli mieletön fiilis tehdä, yhtä hyvä kuin metsällä!
Kamin kanssa kurssilla käydessäni sen tekemisestä tuli paljon tarkempaa ja vauhtia saatiin kaivettua lisää. Myös aikaisemmin ongelmia tuottaneet keppikulmat tuntuvat olevan selätetty ongelma. Olen ollut hyvin tyytyväinen kurssiin, vaikka vastaanotto olikin naurettava. Tästä innosuneena päätin Kamin ilmoittaa kisoihin, koska yksinkertaisesti se on vaan niin hyvä! Aginhan piti olla meille vain harrastus, jolla selätetään energia, mutta kuinkas kävi. Ilmoitampa karhukoiran kisoihin..
No kisat oli ja meni, mutta tyytyväisempi ei voisi olla! Kami VOITTI KAIKKI! Luokassa oli 26osallistujaa ja vKUMA:n sai viisi osallistujaa. Kami oli 1/26, mikä oli minusta aivan käsittämätöntä ja tuloksen kuullessani meinasin revetä liitoksistani. Kami katsoi vierestä "mamma hei, mikä sun on?" Kami jätti taakseen vKUMA-sijoilla belggarin, bordercollie, kultaisennoutajan ja collien. Kovia agiliitäjiä olivat kaikki ja yllätyin, että Kami, "minun kuhan tässä huvikseen hypitään"-koirani, voitti kaikki. Epäilen vahvasti tuuria, mutta jotkut rataa seuranneista puhuivat taidosta. Kami on sellainen, että hyvin mennessään se menee hyvin, mutta jos tekee pienenkin virheen, sitten kaikki menee muusiksi.
Koska agissa tulee myös hallita koiraa niin olemme treenanneet Kamin kanssa myös sitä tottelevaisuutta. Tosin tokotreeneihin mukaan on lähtenyt myös Jätkä, koska oon halunnut joltain muulta kommenttia siitä mitä tehdään väärin. Tokotreenit on mennyt kivasti ja molemmat koirista on käynyt ihan kisoissa asti! Tokoakin kisaavat vain huvin vuoksi, mutta Kamin kanssa olisi tarkoitus hakea vielä toinen ykkönen, että saisi nimen eteen TK1 tunnuksen.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Kenties uusi "Maisa"
Kaikki viisi vauvaa ovat selvinneet tähän päivään eli kunnioitettavaan kahden viikon ikään. Vauvat mönkivät laatikossaan ja kahdella on jo silmät auki, molemmilla värivirheellisillä. Muiden silmät ovat vasta aukeamaisillaan. Kyllä se tästä. Norman 2 omistaja lensi Ranskasta tekemään todellisen pikavisiitin katsomaan pentuja, koska hänellä on pari viikkoa vanhemmat pennut laatikossa kasvamassa. Norman 2 omistaja oli saanut niille toisen kasvattajan hoitamaan ja sillä aikaa hän lensi Suomeen katsomaan Norman pentuja.
Katselimme uroksia, joita kokonaiset kaksi värivirheetöntä onkin, joista valitsimme tai oikeastaan Norman 2 omistaja valitsi sen tällä hetkellä parhaalta vaikuttavan pennun. Eihän vauvoista voi vielä tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa, mutta Norman 2 omistajan avustuksella päädyin Topiin (BB Vahingossa Tottelin). Noope on edelleen pentueen pienin uros ja välillä pelkään näkeekö se seuraavaa päivää. Toivotaan, että se kasvaa ja vahvistuu.
Norman 2 omistaja ihastui Hinkoon (BB Vahingossa Voitokkain). Kehui kovasti tytön väriä, vaikka värivirheellinen onkin. Hän kuitenkin tykkää värivirheellisistä, valkovoittoisemmista koirista. Kaasua hän myös seuraili. Pentueessa ei kuulemma ainakaan vielä tässä vaiheessa ole ketään todella epätasaista, vaikka Noope onkin vielä pienempi kuin muut urokset. Pentueen pikku tyttö Uinu (BB Vahingossa Uin) on kasvanut valtavasti eikä ole enää yhtään niin pieni siskoonsa verrattuna.
Pyysin Maisan kasvattajaa Beatricea seuraamaan, jos olisi tulossa sopiva pentue josta löytyisi hyvä uros Maisalle. Kerroin myös olevani kiinnostunut vaikka jo aikuisesta bouvier des ardennesista. Ainut ehto oli, että sen pitäisi olla uros.
Tänä aamuna sähköpostiini oli tullut viesti uroksesta, joka on Ranskassa syntynyt ja siellä asuva reilun vuoden ikäinen karjapaimen. Viralliselta nimeltään uros on Teinte, joka on Ranskaa ja tarkoittaa vivahdetta, vivahdusta ja värisävyä. Väriltään aika harmahtava musta.
Teinten kutsumanimeksi on muotoutunut Tente. Poikaa on käytetty karjapaimennukseen tilalla hyvin ahkerasti ja se on ollut mukana joka päivä työn teossa. Tente on kuulemma vähän kuriton ja aika haastava koulutettava, vieraisiin suhtautuu todella suurella varauksella ja luottamus on kuulemma hyvin vaikea voittaa. Tenten myyntiin on syynä se, että sen omistaja joutuu lopettamaan tilan ylläpidon sairautensa myötä ja kaikki eläimet menevät myyntiin, myös ainut koira Tente.
Lupasin harkita asiaa, mutta tuntuu, että tässä olis se mun uros!

tiistai 15. marraskuuta 2011
3+2= 5
Myöhään illasta, alkuyöstä (oikeastaan jo tiistain puolella) alkoi Norma synnyttämään. Ensimmäistä pentua odoteltiin pitkä tovi, mutta vihdosta viimein Norma sai ponnisteltua ison uroksen Kaasun (BB Vahingossa Kastuin) maailmaan. Pentueen ensimmäinen pentu on värivirheellinen - harmahtava isänsä tavoin ja valkoista myös niskan päällä ja etujalan toinen sukka on hyvin pitkävartinen. Toisena syntyi Topi (BB Vahingossa Tottelin), keskikokoinen uros ja samalla koko porukan punaisin, valkoisia merkkejä ei ole nimeksikään. Kolmas pentu Uinu (BB Vahingossa Uin) on hyvin valkovoittoinen ja pentueen pienin pentu, sukupuoleltaan narttu.
Oletin jo, että Norma lopetti synnyttämisen, koska mitään merkkejä ei ollut tulevasta pennusta. Ramppasin Normaa katsomassa vähän väliä ja n. 2tuntia viimeisimmän pennun syntymästä pentulaatikkoon oli tupsahtanut neljäs pentu, keskikokoinen todella kaunis värinen (sydämmeni suli nähdessäni tämän pennun), mutta värivirheellinen narttu Hinko (BB Vahingossa Voitokkain). Heti neljännen perään syntyi vielä viides pentu. Todella pienikokoinen uros Noope (BB Vahingossa Noudin) ja aivan säälittävässä kunnossa, mutta elämään päästiin kiinni ja hyvin imee tissiä.
Kaikilla ihanilla pienillä vauvoillani on suuri into imeä ja uskon, että kaikki viisi selviävät. Ainakin tällä hetkellä kaikki vaikuttaa hyvälle.
Pentukuumeisena otin puhelimen aamulla käteen ja soitin Sintsulle Blepicaseen. Olen jo pitkään haaveillut omasta paimenesta (kummasti niitä paimenia onkin taloon kertynyt), joka olisi vähän harvinaisempi. Sitten luin, että Blepicaseen oli tulossa pitkäkarvaisen pyreneittenpaimenkoiran pentuja. Vahingossa mainitsin jotain Maisasta ja sain kuulla, että hänelläkin on tuollainen! Juuri Ranskasta tuotu Lilo. Lilo on syntynyt neljä päivää myöhemmin kuin Maisa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)